Laattapiste-Pukkila Oy
Edustamme Laattapiste-Pukkila Oy:tä immateriaalioikeudellisissa asioissa.
Edustamme suomalaista Laattapiste-Pukkila Oy:tä immateriaalioikeudellisissa asioissa, kuten sen maineikkaiden ja tunnettujen tavaramerkkien LAATTAPISTE ja PUKKILA suojaamisessa.
Laattapiste-Pukkila Oy on kylpyhuoneiden ja lattiapintamateriaalien palveleva erikoisliike. Yli 40 vuotta sitten perustetun perheyrityksen tuote- ja palveluvalikoima ovat kasvaneet vuosien saatossa tasaisesti, ja samalla on kasvanut myös perheyrityksen henkilöstömäärä.
Vuonna 2022 yhtiön liikevaihto oli noin 46 miljoonaa euroa. Yhtiön tuotevalikoimaan kuuluvat keraamisten laattojen lisäksi myös muun muassa tekstiilit ja vinyylit, sekä erilaiset kylpyhuonekalusteet. Laattapiste-Pukkilan omat myymälät palvelevat maanlaajuisesti ympäri Suomea ja tämän lisäksi yrityksellä on kattava jälleenmyyjäverkosto. Kuluttajakaupan lisäksi yhtiö on rakennus- ja asennusliikkeiden sekä suunnittelijoiden ja rakennuttajien luotettava kumppani.
Vuoden 2022 lopussa Laattapiste osti Pukkilan koko liiketoiminnan ja näin alkoi uusi aika Pukkilan pitkässä historiassa. Tunnetut ja tyylikkäät Pukkilan laattasarjat palasivat kotimaisen perheyrityksen omistukseen ja samalla Laattapisteestä tuli Laattapiste-Pukkila Oy 1.5.2023.
Toimeksiantoja hoitavat Senior Associate Lassi Lepistö ja Associate Fanny Ilveskero.