Rekisteröimätön mallioikeus – tekijänoikeudenomaista suojaa kopioita vastaan Euroopassa

14.4.2014

Euroopan Unionissa, jossa osa tekijänoikeuteen liittyvästä lainsäädännöstä on edelleen lähtökohtaisesti kansallista, rekisteröimätön mallioikeus voi antaa poikkeuksellisen hyvän mahdollisuuden puuttua mallin kopiointiin EU:n alueella, ellei mallioikeutta ole aiemmin rekisteröity.

Rekisteröimätön mallioikeus (unregistered Community design – UCD) kirjoitettiin osaksi Euroopan Unionin mallioikeuslainsäädäntöä vuoden 2002 mallioikeusasetuksessa. Tämä poikkeuksellinen suojamuoto tarkoitettiin kustannustehokkaaksi mallien suojakeinoksi niitä toimialoja varten, joilla tuotteiden ja mallistojen kierto on erittäin nopeaa. Tällaiseksi toimialaksi katsottiin tuolloin tekstiili- ja vaateteollisuus, ja siellä erityisesti ns. Haute Couture tai prêt-à-porter muotitalot, joiden 2–4 kertaa vuodessa esiteltävien koko mallistojen suojauksen kustannukset sekä rekisteröintien hallinnointi rekisteröityä mallioikeutta käyttäen (registered Community design – RCD) katsottiin olevan niin suuri kustannus, että se saattaisi estää toimialaa suojautumasta tuotteiden kopiointia vastaan.

Mikä rekisteröimätön oikeus on ja miten se syntyy?

Rekisteröimätön mallioikeus suojaa uusia ja yksilöllisiä tuotteita ja/tai niiden osia. Suojan edellytykset sekä rajoitukset esim. suojan saamiseksi ovat samat kuin rekisteröidyllä mallioikeudella. Yhtäläisyydet loppuvat kuitenkin tähän. Suojapiiri eroaa merkittävästi rekisteröidystä mallioikeudesta. Rekisteröimätön mallioikeus antaa suojaa vain suoria kopioita vastaan. Rekisteröity mallioikeus taas suojaa mallia kaikkia niitä malleja vastaan, joiden ulkomuoto/-asu ei kokonaisvaikutelmaltaan eroa riittävästi rekisteröidystä mallista asiantuntevan käyttäjän näkökulmasta. Rekisteröidyllä EU-mallioikeudella voidaan siten paremmin puuttua tuotteiden ja/tai niiden osien jäljittelyyn.

Nimensä mukaisesti rekisteröimätöntä oikeutta ei voi rekisteröidä. Suojaa saadakseen UCD on julkistettava siten, että se tulee riittävällä tavalla toimialan Euroopassa toimivien relevanttien piirien tietoisuuteen. Julkaisun tulisi siis tapahtua niin, että alalla toimivat tulevat siitä tietoisiksi. Malli tulisi julkaista esim. alan messuilla, uutisoitavassa julkaisutilaisuudessa, näyttelyssä tai Internetissä, hieman mallista ja toimialasta riippuen. Mallin julkistaminen tulisi dokumentoida materiaalein, jotka todentavat oikeuden kohteena olevan mallin julkaisijan ja julkaisun ajankohdan eli rekisteröimättömän oikeuden alkupäivän. Rekisteröimätön oikeus malliin on voimassa alkupäivästään 3 vuotta.

Rekisteröimättömän mallioikeuden käyttäminen

Riitatilanteessa, jossa mallioikeuden haltijasta, alkupäivästä ja suojan kohteesta ei päästä yksimielisyyteen ja sopimukseen, niin kuin usein käy ilman rekisteröityä oikeutta, tulee UCD:tä koskeva kanne nostaa yhteisön mallioikeustuomioistuimessa. Näitä ovat kunkin maan kansalliset immateriaalioikeuksia koskevissa asioissa toimivaltaisia olevat tuomioistuimet, Suomessa nykyään Markkinaoikeus.

Rekisteröimättömän mallin luvattomaan käyttöön tai selvään loukkaukseen puututtaessa oikeus perustuu oletukseen sekä esitettävään näyttöön oikeuden olemassa olosta. Tältä osin UCD:tä voi analogisesti verrata tekijänoikeuteen, joka vaatii vastaavankaltaisen näytön teoskynnyksen ylittymisestä. Rekisteröimättömän mallioikeuden alkupäivä on pystyttävä näyttämään toteen ja mahdollisen kopioijan toimet on pystyttävä osoittamaan tietoisiksi. Tämän vuoksi mallin julkaisu riittävällä tavalla ja sen dokumentointi ovat avainasemassa oikeuden käytettävyyttä ajatellen.

Rekisteröimätöntä mallioikeutta käytettäessä tulee erityisesti huomioida, että mahdollisessa loukkaustapauksessa kantajalla on lähtökohtainen näyttötaakka. Kantajan on pystyttävä todentamaan, että a) malli on tullut riittävällä tavalla julkaistuksi alle kolme vuotta sitten, b) rekisteröimätön malli täyttää tarvittavat mallin edellytykset ja c) vastaajan loukkaus perustuu mallin kopiointiin. Tähän liittyen Euroopan Unionin tuomioistuimessa on parhaillaan vireillä mielenkiintoinen tapaus, jossa määritellään nimenomaisesti rekisteröidyn mallioikeuden haltijan näyttötaakkaa suhteessa mallin rekisteröinnin edellytyksiin (C-345/13 Karen Millen v. Dunnes Stores). Jäämme odottamaan, että tuomioistuimen tuleva ratkaisu edelleen tukee EU:n laajuisen rekisteröimättömän mallioikeuden käytettävyyttä.

Uusimmat