Ajankohtaista

Kit Kat -päätöksessä selvennetty merkin tulemista erottamiskykyiseksi sen käytön perusteella

Nestlé oli saanut EU-tavaramerkin neljästä rivistä koostuvan suklaalevyn muotoa esittävälle kolmiulotteiselle tavaramerkille (Kit Kat -suklaapatukka). Kilpailija haki EUIPO:lta kyseisen rekisteröinnin julistamista mitättömäksi muun muassa sillä perusteella, että neljästä rivistä koostuva suklaalevy ei ole erottamiskykyinen. Nestlé vastasi väittämään toteamalla, että kyseinen tavaramerkki oli tullut erottamiskykyiseksi merkin käytön perusteella esimerkiksi makeisten yhteydessä. Asiasta kiisteltiin useassa instanssissa ennen

lue lisää / 14.8.2018

IAM Patent 1000 2018 tulokset julkaistu – Heinonen/Eversheds Sutherlandille taas mainintoja

Heinonen & Co / Eversheds Sutherland Finland on huomioitu IAM Patent 1000 –julkaisussa. Tänä vuonna todetaan, että yrityksemme tarjonta Suomen markkinoilla on harvinainen ja IP-osaamisen lisäksi myös transaktio- ja litigaatio-osaamisemme on vahvaa. Heinonen & Co / Eversheds Sutherland onkin ainoa suomalainen asianajotoimisto, joka tarjoaa kaikki teollisoikeuksien konsultointi- ja suojauspalvelut saman katon alla. Asiantuntijoistamme mainitaan Juhani

lue lisää / 11.6.2018

OECD: Kiinnostus tekoälyn patentointia kohtaan jyrkässä kasvussa

OECD julkaisi hiljattain tilastojaan patentointiaktiivisuudesta tekoälyä koskien. Tilastoista näkyy merkittävästi noussut kiinnostus tekoälyä kohtaan, mikä vastaa myös laajemmin havaittavissa olevaa elinkeinoelämän kiinnostusta tekoälyyn. Tekoälyä (Artificial Intelligence eli AI) käytetään yleisesti viittaamaan koneisiin ja ohjelmistoihin, jotka toteuttavat samankaltaisia kognitiivisia toimintoja (kuten oppiminen, ymmärtäminen, päättely tai vuorovaikutus) kuin ihmiset. Yleisesti ajatellaan, että tekoälyllä on jatkossa suuri potentiaali

lue lisää / 6.6.2018

Managing IP 2018 – Eversheds Sutherland/Heinoselle suosituksia

Managing Intellectual Property on julkaissut 2018 –kategorioiden tuloksia. Eversheds Sutherland/Heinonen & Co:ta suositellaan eri kategorioissa. Eversheds Sutherland/Heinonen & Co saa listauksissa seuraavat sijoitukset: Trade mark contentious – Tier 1 Trade mark prosecution – Tier 1 Patent contentious – Tier 3 Patent prosecution – Tier 3 Copyright – Recommended Asiantuntijoistamme mainintoja saavat Petteri Häkkänen, Tuukka Airaksinen,

lue lisää / 28.5.2018

Eeva Jukkara tavaramerkkikäsittelijäksi

Eeva Jukkara (BBA (Intl’ Business)) palaa Heinonen & Co:lle ja aloittaa tavaramerkkikäsittelijän tehtävässä 2.5.2018. Eevan asiantuntemusalueena ovat erityisesti tavaramerkit ja domain-nimet. Parin viime vuoden ajan hän on työskennellyt Brand Protection -assistenttina Roschier Asianajotoimisto Oy:ssä, jota ennen hän työskenteli menestyksekkäästi Heinonen & Co:lla IPR-assistenttina ja domain-nimikäsittelijänä. Eevan paluu vahvistaa tavaramerkkipraktiikkamme resursseja entisestään. Toivotamme lämpimästi Eevan tervetulleeksi

lue lisää / 2.5.2018 / Uutiset

IoT ja neljäs teollinen vallankumous

Euroopan patenttivirasto (EPO) julkaisi hiljattain havaintonsa neljänteen teolliseen vallankumoukseen (4IR) liittyen patenttiaktiivisuuden näkökulmasta. EPO:n raportista paistaa erityisesti Esineiden Internetin (Internet of Things / IoT) mittavuus nyt ja lähitulevaisuudessa. IoT liittyy nimensä mukaisesti perusteknologioihin ja sovellettuihin ratkaisuihin minkä tahansa esineiden liittämiseksi langattomasti verkkoon, mikä mahdollistaa korkean automaation sekä laajan tiedonkeruun datana. Verkkoon liitettävät esineet voivat olla

lue lisää / 13.4.2018

Heinonen & Co jatkaa ELY:n Innovaatioiden kaupallistaminen -kehittämispalveluiden palveluntarjoajana

ELY-keskukset ovat valinneet Heinonen & Co:n jatkamaan Innovaatioiden kaupallistaminen -kehittämispalveluiden palveluntarjoajana juuri alkaneella kolmen vuoden kaudella. ELY:n Innovaatioiden kaupallistaminen -palvelun kautta erityisesti pk-yritykset voivat saada konsultointia innovaatioidensa suojausmahdollisuuksien ja toiminnanvapauden selvittämiselle sekä IPR-strategialle. Innovaatioiden kaupallistaminen -projekti on helppo tapa hankkia konsultointiamme esimerkiksi keksintösi tai brändisi suojaamisen ja kaupallisen käyttövapauden selvittämistä varten. Projekti on myös loistava

lue lisää / 27.3.2018

Hyödynnä Business Finlandin Innovaatioseteli palveluidemme rahoittamiseen

Business Finlandin (entinen Tekes) 5000 euron arvoinen Innovaatioseteli on pk-yrityksille ja startupeille sopiva tuki, joka on tarkoitettu uuden innovaation, palvelun tai tuotteen kaupallistamiseen. Innovaatiosetelin myöntämisen edellytyksiä on kevennetty ja nyt yhä useammat yritykset pääsevät tuen piiriin. Oleellisin vaatimus tuen myöntämiselle on, että tuettava hanke keskittyy uuteen tuotteeseen tai palveluun, jolla on kansainvälistä kasvupotentiaalia. Heinonen &

lue lisää / 21.3.2018 / Uutiset

Eversheds/Heinosen IP-tiimi menestyi taas Managing IP EMEA Awards -tilaisuudessa

Eversheds/Heinonen & Co:n IP-tiimin osaaminen on jälleen arvioitu korkealle tasolle. Managing Intellectual Property on valinnut IP-tiimimme Suomen voittajaksi kategoriassa Trade Mark Contentious, Firm of the Year 2018. Palkinto julkistettiin Managing IP EMEA Awards 2018 -juhlatilaisuudessa maaliskuussa. Lisäksi olemme saavuttaneet seuraavat sijoitukset Managing IP 2018 rankingeissa: Trade mark contentious Tier 1 – Eversheds Sutherland Trade mark

lue lisää / 15.3.2018

Lassi Lepistön aineettomia oikeuksia koskeva artikkeli julkaistu

Heinosen lakimies Lassi Lepistön artikkeli ”Otetaan opiksi – siinä yrityksen IPR-uudenvuodenlupaus” on julkaistu IPR-infolehdessä 13.2.2018. Lepistön artikkeli käsittelee immateriaalioikeuksien suojaamista laajasti ja tavalla, jossa käytetään esimerkkeinä vuoden 2017 tapahtumia, joissa nimiselvitykset ja suojaukset olisi voitu hoitaa huolellisemmin. Artikkelissa painotetaan sitä, että ajoissa ja oikein hoidetut IPR:t hyödyttävät yritystä taloudellisesti. Lue koko artikkeli tästä linkistä: Otetaan

lue lisää / 16.2.2018